Viime viikon torstaista lähtien meillä on jälleen eletty pitkälti jalkapallon ehdoilla. Itse en sitä seuraa kuin satunnaisin silmäyksin, mutta mieheni on katsonut toistaiseksi melkein kaikki matsit. Kun lauantaina tulin Kaapelitehtaalta kotiin, toiseksi viimeinen matsi oli vasta käynnissä. Viimeinen loppui kuuden aikaan sunnuntaiaamuna. Huoh!

Futis on tv:stä katsottuna t-y-l-s-ä-ä. Miksi minulla sitten on aiheesta postaus? No, kuten elämässä usein, myös parisuhteessa tarvitaan kompromisseja. Rakastan matkustamista, joten yksi tapa "innostua" jalkapallosta on meillä mahdollistunut matkustamisen kautta. Ensimmäinen kuva on St. James’ Parkista, koska mieheni lempijoukkue on Newcastle United. Paikan päällä tunnelma on tietysti ihan eri luokkaa kuin tv:n välityksellä, joten itsekin sorruin kannatuksen vuoksi hankkimaan itselleni pelipaidan - tosin lasten koossa, koska se maksoi vähemmän. Meillä oli tuolloin (2006) pitkä matka edessä pitkin Britanniaa, joten budjetti oli rajallinen. Matkasimme rinkat selässä eri paikoissa Skotlantia myöten. Siitä muusta osuudesta kenties myöhemmin.


Olimme tuolloin katsomassa Newcastle Unitedin matsia Wigan Athleticiä vastaan, yhdessä 51 567:n muun henkilön kanssa. St. James’ Park vetää väkeä noin 52 400. Tässä ylhäällä on kuva toisesta päätykatsomosta. Ja alempana kuva minusta väsyneenä (ja meikittä) mutta onnellisena pelin jälkeen ja asianmukaisissa varusteissa.


Matsi päättyi Newcastlen 2 - 1 voittoon, joten tunnelma oli katossa läheisessä Alan Shearerin (mieheni suosikki nro 1) mukaan nimetyssä Shearer’s-baarissa. Tietenkin kävimme myös jalkapallomuseossa, jossa mieheni tilasi kierroksen päätteeksi cappuccinon, jonka pinnalla ollut kaneli oli (luonnollisesti) muotoiltu Newcastle Unitedin tunnukseksi. Asiaan kuului tietenkin myös muutaman megastoren koluaminen, joista lähti mukaan fanitavaraa. Newcastle oli kaupunkina kyllä muutenkin kiinnostava varsinkin iltavalaistuksessa sen kuuluisan sillan alueella. Koko matka oli ihana, mutta keskityn nyt tosiaan siihen jalkapalloon.


Rinkat olivat matsin aikana hotellilla. Samalla reissulla kävimme myös muun muassa Liverpoolissa ja Anfieldin stadionilla. Sami Hyypiä pelasi vielä silloin siellä. Itselläni oli enemmän Beatles mielessä, mutta pakkohan Liverpoolistakin oli ostaa jotain futikseen liittyvää - tosin olin meistä jostain syystä ainoa. Uskalsin ostaa jopa avaimenperän, vaikka tietysti teen mitä haluan. Ilman Hyypiän vaikutusta en varmaan olisi ostanut edes sitä.


Tämä matkakuvien katselu auttaa itseäni suhtautumaan jalkapalloon taas hieman suopeammin. Kyllähän se ärsyttää, kun mies katsoo liikaa matseja ja yrittää aika ajoin selittää tohkeissaan jotain ja itse kuulee mielessään vain jotain muminaa. Olen monta kertaa oikein yrittänyt innostua matsien katsomisesta, mutta luovutan yleensä ennen toista puoliaikaa. Aika hyvännäköisiä pelaajia saa olla, jotta nauliintuisin tv:n ääreen. Toisinaan näinkin silti tapahtuu.


Yksi jalkapallomatkamme on tehty Barcelonaan. No, arvatenkin se sisälsi aika paljon muutakin. Kävimme Camp Nou -stadionilla ja Montjuicin olympiastadionilla katsomassa matsia RCD Espanyol - R Celta. Jari Litmanen pelasi vuonna 1999 FC Barcelonassa, ja museossa oli kiva törmätä jälleen tuttuihin nimiin. Camp Nou oli upea paikka. Näimme tyhjän ja massiivisen stadionin lisäksi muun muassa pelaajien pukuhuoneet ja porealtaan. Montjuicin olympiastadion edusti historiallisempaa yleisilmettä, mutta etenkin sen lähialue suihkulähdeaukioineen oli todella kaunis. En nyt kuitenkaan laita tähän kuin näitä jalkapalloon liittyviä kuvia. Älkäämme karatko aiheesta hetkeksikään! Olisi kiva kuulla kohtalotovereiden ajatuksia aiheesta (ja aiheen vierestä). Lopuksi vielä yksi kuva Montjuicin olympiastadionin legendaariselta portilta juuri ennen matsin alkua vuonna 2006. Barcelona on ihana paikka, mutta Englanti voittakoon MM-kisat!