Ovikellomme soi tänään hieman ennen kymmentä. Ilokseni selvisi, ettei palmusunnuntain virpomisperinne ole kadonnut. Viime vuosina on nimittäin ollut aika hiljaista. Olen oikein erikseen vihjannut siskolleni, että tulisivat lasten kanssa virpomaan kun tuntemattomat eivät taida enää uskaltaa.

Lapsena hankimme kavereiden kanssa hyvissä ajoin askartelutarvikkeet ja pajunkissat vitsojen tekoa varten. Asuimme pienellä paikkakunnalla, joten suurin osa suhtautui pääsiäisnoidiksi pukeutuneisiin virpojiin suopeasti. Äitini ei pitänyt halustamme virpoa, vaan ajatteli sen olevan kerjäystä. Hän ei kuitenkaan halunnut kieltää meiltä tätä hauskaa perinnettä.

Pääkaupunkiseudulla asuminen asettaa hieman rajoitteita virpomiselle. Haasteita lisää se, että harvat tuntevat naapureitaan. Jos muutoin ei olla tekemisissä eikä kaikkia edes tervehditä, tuntuu kenties oudolta mennä soittelemaan naapureiden ovikelloja muulloinkaan. Lasten annetaan ehkä käydä vain toisten lapsiperheiden ovilla.

Palmusunnuntai merkitsee kristinuskon opin mukaan Jeesuksen ratsastamista Jerusalemiin, mutta harvemmin ihmiset tulevat ajatelleeksi tällaisten perinteiden uskonnollisia puolia. Lapsille on tärkeintä saada vitsoillaan ihmisille hyvää mieltä ja itselle iso kasa karkkia ja muita herkkuja. Niin oli meillekin aikoinaan. Virpomis- ja muut perinteet ovat tärkeitä myös kulttuurisesti. Nopeasti muuttuvassa maailmassa on mukavaa, että on olemassa vielä joitain perinteitä.

Virpomisessa yhdistyvät itä- ja länsisuomalaiset tavat. Eri loruja on useita. Karjalaisen perinteen mukaan virpoja toivottaa vitsallaan terveyttä ja onnea tulevalle vuodelle. Me virvoimme näin: "Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle."

Virpomisperinne on sekoittunut länsisuomalaiseen lastenperinteeseen, jossa pahoja tekevät trullit on lahjottu pois kodeista. Pohjanmaalla pikkunoidat kiertelevät ovilla vasta lankalauantaina eli pitkäperjantain jälkeisenä päivänä. Osassa Suomea naamioituneet lapset kiertävät talosta taloon jo Nuutinpäivänä eli 13. tammikuuta. Tämä nuuttipukkiperinne muistuttaa virpomista: lapset esittävät esimerkiksi laulun ja saavat siitä yleensä pienen palkkion.

Virpominen taitaa olla kuitenkin tutumpaa. Yksi asia on ainakin Helsingissä erilaista kuin pikkupaikkakunnilla ennen: me kiersimme kavereiden kanssa keskenämme. Nykyään äidit näyttävät kiertävän ovelta ovelle lastensa kanssa.

Palmusunnuntai aloittaa pääsiäisajan hiljaisen viikon.